Syysloman aukioloajoista
Pidämme lomaa syyslomaviikolla 42. Käynnissä olevat tutkimuspalvelut pyörivät normaalisti, mutta puhelimeen ja sähköpostiin vastaamisessa saattaa olla viiveitä.
Olemme valtakunnallinen ja riippumaton täyden palvelun mielipide- ja markkinatutkimusyritys. Myydyimpiä palveluitamme ovat erilaiset asiakastyytyväisyystutkimukset, henkilöstötutkimukset sekä alueelliset ja valtakunnalliset kuluttajatutkimukset.
Tutkimustemme toteuttamisesta vastaavat alan ammattilaiset, jotka ovat toimineet lukuisissa erilaisissa tutkimus- ja kehittämisprojekteissa. Edellytämme lisäksi kaikilta vastuullisilta tutkijoiltamme soveltuvaa akateemista loppututkintoa, mikä mahdollistaa riittävän metodologisen teoriapohjan kunkin tutkimuksen läpiviemiseksi. Tavoitteenamme on tarjota markkinoiden parasta tutkimusosaamista kilpailukykyiseen hintaan.
Menestyvä organisaatio tarvitsee jatkuvaa tutkimustietoa päätöksenteon tueksi. Luulotiedolla tehdyt päätökset ovat usein virheellisiä ja tulevat toistettuina kalliiksi. Eksplisiittisen, mitattavissa olevan tiedon keräämisessä ja analysoinnissa autamme mielellämme, sillä se on meidän ydinosaamistamme.
Ole hyvä ja tutustu kaikkiin tutkimuspalveluihimme tästä.
Noudatamme markkinatutkimusalan ISO 20252-laatustandardia.
Pidämme lomaa syyslomaviikolla 42. Käynnissä olevat tutkimuspalvelut pyörivät normaalisti, mutta puhelimeen ja sähköpostiin vastaamisessa saattaa olla viiveitä.
Sivustot saavat kesän aikana uuden graafisen ilmeen ja ne saattavat olla siten hetkellisesti poissa käytöstä.